Tavallisen kansalaisen tavalliset voimat ja vaikuttamisen keinot

Politiikka tuntuu olevan yhä useammalle varsin epämiellyttävä ja vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus, josta pitäisi silti yrittää pysyä kärryillä. Poliittiset ratkaisut aktiivimallista, sote-uudistuksesta, turvapaikkapolitiikasta tai työväen teatterin rahoituksesta ovat monimutkaisia kuvioita. Liian usein jää epämääräiseksi, miten poliittinen päätöksenteko vaikuttaa kunkin yksilön omaan arkeen. Kuitenkin poliittisesti on tehty ratkaisuja esimerkiksi siitä, minkälaisia tautiluokituksia ja käypähoitosuosituksia hoitojärjestelmässämme käytetään, minkälaisia kulttuurin muotoja tuetaan tai mistä maasta ja millä statuksella oleskeluluvan voi saada.

Poliittiset rajanvedot ja päätökset ihmisten oikeuksiin liittyen johtavat eräänlaisten eksklusiivisten eli ulossulkevien identiteettien muodostumiseen. Toki niitä muodostavat myös ihmiset itse erilaisten ryhmien organisoitumisella ja jäsenyyskriteereillä. Se on inhimillistä, että ”me” ryhmänä pidämme itseämme tietynlaisina, johon kaikki muut ihmiset eivät kuulu. Julkisen vallan määrittelemään aktiivisen kansalaisen normiin on vaikea identifioitua, jos työelämästä jää syystä tai toisesta ulkopuolelle. Ulossulkevista identiteeteistä muodostuu rakenteellisia.

1

Banksy – brittiläinen anonyyminä pysyttelevä graffititaiteilija, vastustaa mm. uusliberalistista yhteiskunnallista kehitystä ja haluaa pitää taiteensa suljettujen ovien ulkopuolella.

Erilaisilla kulttuurisilla symboleilla ja taiteen keinoin rakennetuilla mielikuvilla on kautta historian rakennettu erilaisia kollektiivisia identiteettejä. Tiettyä ihmisjoukkoa yhdistäväksi ja siten myös toisia ulossulkevaksi identiteetiksi on muodostunut esimerkiksi kansallisvaltioiden jäsenyytenä jonkun maan kansallisuuden omaaminen. Amerikkalaisuuden symboliksi on pystytetty vapauden patsas, suomalaisuutta ovat kuvanneet jo 1800-luvulla ennen itsenäisyyttä Runeberg, Lönnrot ja Topelius. Heidän tarinoitaan on luettu ja levitetty valta-asemassa olevan ryhmän toimesta kansallisliikkeen ja nationalismin rantautuessa Suomeen. Edelleen Akseli Gallen-Kallelan teokset ovat keskeisessä osassa peruskoulun kuvataideopetusta ja tärkeä osa kulttuurihistoriaamme. Kansallistaiteen ja julkisin varoin tuetun kulttuurin tavoitteena on edelleen saada kasvatettua suomalaisista ihmisistä yhtenäinen sisukas joukko, joka kamppailisi yhteisen tavoitteen eteen. (Tuomas Ylä-Anttila 2010.)

Jos taide on ylhäältä käsin yksi keino hallita mielikuvaa ideaalikansalaisesta ja ohjailla ihmisten käyttäytymistä, niin samalla tavalla sitä on hyödynnetty myös vaikuttamistyössä alhaalta ylöspäin. Suomessa populaarikulttuuri vastavoimana tai vastajulkisuutena on poliittiseen kulttuuriimme sovitettuna ollut melko maltillista. Kuitenkin se on yksi tapa herättää keskustelua ja kyseenalaistaa stereotypioita tai stigmoja ja toisaalta vahvistaa jo olemassa olevia asetelmia

2

Banksy.

Taiteenlajit ovat keinoja, joilla on aina mobilisoitu ihmisiä liikkeelle ja koottu intressiryhmiä yhteen. Suuren joukon avulla julkisissa tiloissa on mahdollista muodostaa painetta myös päätösvaltaa ja toimeenpanovaltaa käyttävään virkakoneistoon ja poliitikkoihin. (Ylä-Anttila 2010.)  Internetin myötä 1990-luvulta lähtien mediaa on pystynyt hyödyntämään myös valtaväestö erilaisten kuvien, musiikin ja videoiden yhä nopeampaan levittämiseen. Teknologian kehitys ja lähes rajoittamaton kaikille avoin media on tietysti sekä hyvä että huono asia. Internetistä on globaalilla tasolla muodostunut yksi julkisuuden kenttä, jossa myös kantaaottava taide, kuvat, musiikki ja tarinat leviävät ja muuttavat ihmisten käsityksiä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. (Liz McQuiston 2004.)

Stigma-keskustelun ja hoitopaikkojen riittävyyden rinnalla toivoisin kuulevani ja näkeväni enemmän keskustelunavauksia myös siitä, miten yhteiskunnallisia rakenteita pitäisi muuttaa vallalla olevan yksilöiden vastuuttamisen sijaan. Yhteiskuntaa on kuitenkin mahdollista jälleenrakentaa paremmin monimuotoista ihmiskäsitystä vastaavaksi. Pelkkä vuorovaikutus erilaisten ihmisten ja kulttuurien välillä tukee tutkitusti hyvinvointia ja solidaarisuutta, jos siihen olisi arjessa vähän enemmän aikaa, sopivia pensseleitä ja vaikka Mielikahvilan kaltaisia tiloja. Yhteiskunnallinen tasa-arvo ja inhimillisemmät poliittiset rajanvedot eivät etene kaventamalla kuvaa normaalista, lääkitsemällä ja sopeuttamalla ihmisiä talouden tarpeisiin.

Noora Leppänen

LÄHTEET

Ylä-Anttila, T. (2010). Politiikan paluu: Globalisaatioliike ja julkisuus. Tampere: Vastapaino

McQuiston, L. (2004). Graphic Agitation 2: Social and Political Graphics in the Digital Age. New York: Phaidon Press

%d bloggaajaa tykkää tästä: