Totuudellinen elämä

Uskon vahvasti sisäiseen ohjaukseen, että oikea tiemme löytyy, kun opimme elämään oman totuutemme mukaisesti. Jos yritämme olla ja tehdä jotain muuta, joudumme jossain vaiheessa ongelmiin itsemme kanssa. Voimme oppia olemaan onnellisia vasta, kun elämme sopusoinnussa itsemme kanssa.

14136670132_f66e9bf58c_z

Jo hyvin nuoresta lähtien meille asetetaan paineita sopia jonkinlaiseen muottiin ja saavuttaa tietynlaisia asioita elämässämme. Luonnollisesti otamme vaikutteita ympäristöstämme ja mukaudumme läheistemme odotuksiin. Haluamme hyväksyntää ja arvostusta. Niiden kerääminen ulkoa on kuitenkin loputon ylämäki. Emme tule koskaan saavuttamaan huippua, sillä se ei ole rakentunut omien realiteettiemme pohjalta. Onni ei löydy titteleistä, hienoista esineistä taikka toisten ihmisten meille asettamiin muotteihin sovittautumisesta. Oikeampi tie löytyy sisäisestä motivaatiosta ja arjesta, joka ottaa meidät oikealla tavalla huomioon omana itsenämme.

Ulkoisen painostuksen ja kiireen alla on helppo unohtaa itsemme arjen pyörteisiin. On kuitenkin tärkeää aina välillä ottaa aikaa itseensä tutustumiseen. Ensinnäkin on opittava erottelemaan ulkoa tulevat vaikutteet siitä, mikä on sisältä lähtöisin. Ego, pelko ja tunnelataukset voivat myös hankaloittaa oman totuuden kuulemista. Kaikesta tästä huolimatta oikean polun löytäminen vaatii syvällistä itsetutkiskelua. Vain tutustumalla itseemme – vahvuudet, heikkoudet, intohimot, haaveet, pelot, rajoitteet, onnelliseksi tekevät asiat – voimme tulla tietoiseksi, millainen elämä on meitä varten. Esimerkiksi meditaatiosta ja hiljentymisestä voi olla paljon hyötyä tässä.

Hiljainen tietoisuus siitä, mikä meille olisi oikein ei vielä sekään itsessään ole tarpeeksi. Vaikka tuntisimme oman sisäisen totuutemme, emme välttämättä syystä tai toisesta viesti sitä avoimesti ulospäin. Uskaltautuessamme avautua saatamme huomata, että ympärillämme yllättävän moni onkin myötämielinen ajatuksiamme kohtaan, ja oikeat ovet alkavat avautumaan. Mitä kauemmaksi olemme joutuneet polultamme, sitä suurempi on sisäinen tarpeemme aloittaa korjaustoimet. Olemme itse vastuussa elämästämme ja toimissamme muita kohtaan. Kun toimimme oikein ensin itseämme kohtaan, on meillä enemmän voimavaroja jakaa myös läheisillemme.

Jenika Silosuo

Teksti on julkaistu myös http://ihannemina.blogspot.com/. Ihanneminä on Jenika Silosuon ajatuksia herättävä, itsensä kehittämiseen tähtäävä blogi.

 

 

Kun voimavarat ovat lopussa

Äkillisen kriisin tai ylikuormittavan elämäntilanteen seurauksena arjesta voi muodostua jatkuva selviytymistaistelu. Tällaisessa tilanteessa voimavarat kuluvat hyvin suurelta osin, elleivät jopa täysin pakollisimmista asioista suoriutumiseen. Pahimmassa tapauksessa jopa itsestä huolehtiminen ja ihmissuhteiden ylläpitäminenkin joutuvat jäämään taka-alalle.

Henkilö saattaa esimerkiksi eristäytyä, koska haluaa suojella muita omalta ahdingoltaan tai on liian uupunut ollakseen kanssakäymisissä. On täysi työ suoriutua pienimmistäkin askareista ja itsensä kanssa kamppailusta. Toisaalta kuormittuminen voi näyttäytyä myös tunteiden purkauksina, sillä normaalikin elämä aiheuttaa välillä tulvan, jota on sillä hetkellä mahdoton hallita. On tärkeää, ettei toisen tilaa tulkitse väärin tahalliseksi toimettomuudeksi tai itsekkyydeksi.

Sellaisista kommenteista kuin ”kyllä sinun täytyy nyt pystyä….” on harvemmin hyötyä. Vaatimukset ja soimaavat kommentit saattavat aiheuttaa jopa lisää ongelmia erityisesti, kun normaalilla tavalla toimiminen on sillä hetkellä mahdotonta, ja selviytyjä ottaa taakakseen vielä syyllisyyden tunteen omasta tilanteestaan. On tärkeä yrittää ymmärtää, että henkilö saattaa oikeasti yrittää parhaansa niillä voimavaroilla, joita hänellä on käytössään. Henkisten voimien määrä vaikuttaa hyvin paljon siihen, millä tavalla kykenemme kulloinkin toimimaan.

kuva

Olisi erittäin tärkeää huomata tilanne mahdollisimman ajoissa, ja arvioida parantuuko tilanne itsestään ajan kanssa vai meneekö se huonommaksi, ellei apukeinoja löydy.  Selviytymiskamppailuun vajonneella on vaara joutua kierteeseen, jossa voimavarat ovat niin lopussa, ettei seurauksena jää energiaa tehdä muutoksia, joita tilanteen paremmaksi muuttaminen vaatisi. Kuka tahansa voi joutua tähän suohon huomaamattaan, ilman omaa syytään. Sieltä on kuitenkin pakko päästä ylös, ennen kuin hukkuu. Vaikka avun pyytäminen ja vastaanottaminen, ylipäätään koko asian käsitteleminen, saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se pakko tehdä. Toivottavasti jokaisella tällaisessa kurimuksessa elävällä olisi henkilö, joka kykenee näkemään tilanteen, osaa suhtautua siihen oikein ja on valmis auttamaan.

Tunnistanko itsessäni tai lähipiirissäni hälyttäviä oireita?

Miten voisin auttaa ihmistä lisäämään voimavarojaan?

Mitä voisin tehdä tilanteen muuttamiseksi?

 

Jenika Silosuo

Teksti on julkaistu myös http://ihannemina.blogspot.com/. Ihanneminä on Jenika Silosuon ajatuksia herättävä, itsensä kehittämiseen tähtäävä blogi.

 

Hyvä ja paha – yksinkertaistamisen ongelmat

Meillä ihmisinä on luontainen tapa yksinkertaistaa ja yleistää ympäristöstä tulevaa informaatiota. Yksi tällainen tapa on leimata tiettyjä asioita automaattisesti joko hyviksi tai pahoiksi. Luonnolliset asiat – kuolemakin – ovat kuitenkin vain todellisuutta, jota ei ole mielekästä leimata. Hyvä ja paha ovat ihmisen luomia käsitteitä, jotka soveltuvat kuvaamaan ainoastaan ihmisen omaa toimintaa. Siinäkään leimojen käyttö ei aina palvele suhteitamme muihin, sillä inhimillinen toiminta harvemmin on mustavalkoisia.

1858764027_66c8a4db1a_o

Mikäli vallalla oleva tapa leimata tietyt asiat automaattisesti joko hyviksi ja pahoiksi olisi oikea, ei tulisi vastaan tilanteita, joissa ne ovat ristiriidassa terveen moraalikäsityksen kanssa. Robin Hoodin tarinoissa lainsuojattomat tekevät pahaa varastamalla. Sympatiat kuitenkin suuntautuvat rosvojoukon puolelle, koska rikokset tehdään rikkailta nälkää näkevän talonpoikaisväen hyväksi. Pahaa voi siis tehdä moraalisesti oikeista syistä. Vastaavasti myös hyvää on mahdollista tehdä vääristä syistä

Teot ehkä kertovat sanoja enemmän, mutta molempien takana on motiivi, joka ei aina välttämättä ole täysin läpinäkyvä tekijälle itselleenkään. Yksittäisen teon arviointi vaatii syvempää ymmärrystä tilanteesta ja tekijän tarkoitusperistä. On hyvä tuntea oma tapa yleistää ja pohtia tilanteissa, tietääkö tarpeeksi tehdäkseen mustavalkoisia johtopäätelmiä.

Luonnollista leimaamisen lisäksi on myös katsoa asioita hyvin rajatusta näkökulmasta. Huomiomme kohdistuu automaattisesti omiin tuntemuksiimme, läheisiimme ja lähitulevaisuuteen. Meille tapahtunut paha asia saattaa kuitenkin paljastua jälkikäteen elämämme suurimmaksi onnenpotkuksi. Emme vain pysty näkemään tapahtumaketjuja kokonaisuudessaan siitä hetkestä käsin, jossa elämme.

Sorrunko joskus turhan yksinkertaistavaan ja mustavalkoiseen tapaan ajatella muista?Voisinko tarkastella jokaista asiaa laajemmasta perspektiivistä? Olisiko mahdollista yrittää ymmärtää leimaamisen sijaan? Kannattaako pahoihin kokemuksiin juuttua, kun tapahtumaketjusta voi lopulta seurata paljon hyvääkin?

Jenika Silosuo

Teksti on julkaistu myös http://ihannemina.blogspot.com/. Ihanneminä on Jenika Silosuon ajatuksia herättävä, itsensä kehittämiseen tähtäävä blogi.

Kun auttaminen sattuu

Jokaisen elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa emme koe oikeaksi antaa jotain, mitä läheinen meiltä haluaa. Ulkopuolisena saatamme huomata toisen tarvitsevan jotakin täysin päinvastaista. Sivusta on mahdollista nähdä asioita, joille tekijä itse on syystä taikka toisesta sokea. Tämän vuoksi toisen ihmisen näkökulma ja apu ovat usein jopa välttämättömiä tilanteen parantamisessa. Onhan ensimmäinen askel parempaan ongelman tiedostaminen.

Runo_an angel in disguiseOngelmien esille nostaminen ei ole välttämättä mukavaa. Riidan ja välirikon pelossa on useimmiten helpompaa toimia jopa tuhoisan käytöksen mahdollistajana, kuin leimautua tyypiksi, joka pistää nokkansa toisten asioihin. Suomalaiselle hyväksyttävä rooli on olla pyytämättä apua taikka vaivaamatta päätään toisten ahdingoilla.

Ihmissuhteilta halutaan usein hyvää mieltä ja fiiliksen nostatusta. Toisaalta tarvitsemme lähellemme myös sellaisia ihmisiä, joiden voimme luottaa pysyvän rinnallamme myös vaikeina aikoina, ja auttavan meitä kasvamaan. Joskus on tarpeen olla toiselle se henkilö, joka toimii oikein siitä huolimatta, tuntuuko se itsestä taikka toisesta siinä hetkessä hyvältä.

Motiivin täytyy kuitenkin olla epäitsekäs. Ei ole välttämättä helppoa huomata, toimiiko aidosti toisen ihmisen vuoksi vai siksi, että haluaa kokea itsensä paremmaksi ihmiseksi. Pyyteettömyyden lisäksi auttaminen vaatii voimavaroja kohdata toisen ahdinko. Koska läheisen huolet painavat helposti omiakin harteita, on ensisijaisen tärkeää pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Tyhjästä kupista ei ole mahdollista jakaa, eikä uppoavaa voi pelastaa suosta juuttumalla sinne itsekin. Vaarana on lisäksi ottaa toisen epäonnistumiset henkilökohtaisesti. On hyväksyttävä se, että mitään ei voi tehdä toisen puolesta. Muutos on aina sisältä lähtöisin ja voi tapahtua vain henkilön omalla tavalla ja ehdoilla. Tulee pystyä eriyttämään itsensä oikealla tavalla ja hyväksymään tilanne ja todellisuus sellaisena, kuin toinen sen kokee.

Auttajalle palkinto ei välttämättä tule heti saatikka sellaisella tavalla, jonka voisimme huomata. Toisen parhaaksi toimiminen on kuitenkin aitoa välittämistä, jota kaikki haluamme enemmän tähän maailmaan. Tärkeintä on olla läheiselle se ihminen, jota tämä sillä hetkellä kipeiten tarvitsee. Se on mielestäni aitoa hyvyyttä, jota on onneksi mahdollista myös opetella ja jakaa.

Jenika Silosuo

Teksti on julkaistu myös http://ihannemina.blogspot.com/. Ihanneminä on Jenika Silosuon ajatuksia herättävä, itsensä kehittämiseen tähtäävä blogi.

Mielikahvila -hankkeessa kehitetään uutta toimintaa

Mielikahvila-hanke on saanut rahoituksen vuosille 2018-2020. Toimintaa kehitetään ja ideoita otetaan vastaan. Tähän tarvitsemme myös sinun panostasi! Liity vapaaehtoiseksi tai poikkea mielikahvilaan kupposelle!

Kaikki apu on tervetullutta! Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus olla mukana kehittämässä ehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön yhteistyöhanketta sellaiseksi, että se palvelee meitä kaikkia. Kävijälähtöisyys on toiminnassa etusijalla.

Hankkeella on kaksi keskeistä tavoitetta: kohtaamispaikka ja vapaaehtoistyön malli

Haluamme luoda mielikahvila- kohtaamispaikkamallin. Tämä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoistyön keskus toimii samanaikaisesti myös tasaveroisuutta, mielen hyvinvointia ja osallisuutta tukevana, avoimena kohtaamispaikkana. Kohtaamispaikassa tapahtuvan toiminnan tavoitteena on vahvistaa osallisuutta, vähentää eriarvoisuutta sekä lievittää yksinäisyyttä.

Toinen tavoitteemme on luoda mielen hyvinvointia ja osallisuutta tukeva monimuotoisen vapaaehtoistyön monistettava malli. Vapaaehtoistoiminnan tavoitteena tarjota vapaaehtoistyön mahdollisuuksia mielenterveysseurassa myös niille vapaaehtoistyöstä kiinnostuneille, jotka eivät voi osallistua jatkuvaan ja pitkäaikaista sitoutumista vaativaan vapaaehtoistyöhön.

Hanketyöntekijät koordinoivat toiminnan kehittämistä

Hankkeeseen on palkattu kaksi työntekijää: Jussi ja Emmi, jotka kehittävät toimintaa yhdessä vapaaehtoisten kanssa.

Lisätietoa toiminnasta saa joko näiltä sivuilta, Facebookista tai suoraan Mielikahvilasta. Mielikahvila on avoinna tiistai- ja torstai-iltaisin klo 17 – 21 osoitteessa Sorinkatu 4 (sisäpihan puoli, 1. krs) Tampereella.

Tavallisen kansalaisen tavalliset voimat ja vaikuttamisen keinot

Politiikka tuntuu olevan yhä useammalle varsin epämiellyttävä ja vaikeasti ymmärrettävä kokonaisuus, josta pitäisi silti yrittää pysyä kärryillä. Poliittiset ratkaisut aktiivimallista, sote-uudistuksesta, turvapaikkapolitiikasta tai työväen teatterin rahoituksesta ovat monimutkaisia kuvioita. Liian usein jää epämääräiseksi, miten poliittinen päätöksenteko vaikuttaa kunkin yksilön omaan arkeen. Kuitenkin poliittisesti on tehty ratkaisuja esimerkiksi siitä, minkälaisia tautiluokituksia ja käypähoitosuosituksia hoitojärjestelmässämme käytetään, minkälaisia kulttuurin muotoja tuetaan tai mistä maasta ja millä statuksella oleskeluluvan voi saada.

Poliittiset rajanvedot ja päätökset ihmisten oikeuksiin liittyen johtavat eräänlaisten eksklusiivisten eli ulossulkevien identiteettien muodostumiseen. Toki niitä muodostavat myös ihmiset itse erilaisten ryhmien organisoitumisella ja jäsenyyskriteereillä. Se on inhimillistä, että ”me” ryhmänä pidämme itseämme tietynlaisina, johon kaikki muut ihmiset eivät kuulu. Julkisen vallan määrittelemään aktiivisen kansalaisen normiin on vaikea identifioitua, jos työelämästä jää syystä tai toisesta ulkopuolelle. Ulossulkevista identiteeteistä muodostuu rakenteellisia.

1

Banksy – brittiläinen anonyyminä pysyttelevä graffititaiteilija, vastustaa mm. uusliberalistista yhteiskunnallista kehitystä ja haluaa pitää taiteensa suljettujen ovien ulkopuolella.

Erilaisilla kulttuurisilla symboleilla ja taiteen keinoin rakennetuilla mielikuvilla on kautta historian rakennettu erilaisia kollektiivisia identiteettejä. Tiettyä ihmisjoukkoa yhdistäväksi ja siten myös toisia ulossulkevaksi identiteetiksi on muodostunut esimerkiksi kansallisvaltioiden jäsenyytenä jonkun maan kansallisuuden omaaminen. Amerikkalaisuuden symboliksi on pystytetty vapauden patsas, suomalaisuutta ovat kuvanneet jo 1800-luvulla ennen itsenäisyyttä Runeberg, Lönnrot ja Topelius. Heidän tarinoitaan on luettu ja levitetty valta-asemassa olevan ryhmän toimesta kansallisliikkeen ja nationalismin rantautuessa Suomeen. Edelleen Akseli Gallen-Kallelan teokset ovat keskeisessä osassa peruskoulun kuvataideopetusta ja tärkeä osa kulttuurihistoriaamme. Kansallistaiteen ja julkisin varoin tuetun kulttuurin tavoitteena on edelleen saada kasvatettua suomalaisista ihmisistä yhtenäinen sisukas joukko, joka kamppailisi yhteisen tavoitteen eteen. (Tuomas Ylä-Anttila 2010.)

Jos taide on ylhäältä käsin yksi keino hallita mielikuvaa ideaalikansalaisesta ja ohjailla ihmisten käyttäytymistä, niin samalla tavalla sitä on hyödynnetty myös vaikuttamistyössä alhaalta ylöspäin. Suomessa populaarikulttuuri vastavoimana tai vastajulkisuutena on poliittiseen kulttuuriimme sovitettuna ollut melko maltillista. Kuitenkin se on yksi tapa herättää keskustelua ja kyseenalaistaa stereotypioita tai stigmoja ja toisaalta vahvistaa jo olemassa olevia asetelmia

2

Banksy.

Taiteenlajit ovat keinoja, joilla on aina mobilisoitu ihmisiä liikkeelle ja koottu intressiryhmiä yhteen. Suuren joukon avulla julkisissa tiloissa on mahdollista muodostaa painetta myös päätösvaltaa ja toimeenpanovaltaa käyttävään virkakoneistoon ja poliitikkoihin. (Ylä-Anttila 2010.)  Internetin myötä 1990-luvulta lähtien mediaa on pystynyt hyödyntämään myös valtaväestö erilaisten kuvien, musiikin ja videoiden yhä nopeampaan levittämiseen. Teknologian kehitys ja lähes rajoittamaton kaikille avoin media on tietysti sekä hyvä että huono asia. Internetistä on globaalilla tasolla muodostunut yksi julkisuuden kenttä, jossa myös kantaaottava taide, kuvat, musiikki ja tarinat leviävät ja muuttavat ihmisten käsityksiä kaikilla yhteiskunnan tasoilla. (Liz McQuiston 2004.)

Stigma-keskustelun ja hoitopaikkojen riittävyyden rinnalla toivoisin kuulevani ja näkeväni enemmän keskustelunavauksia myös siitä, miten yhteiskunnallisia rakenteita pitäisi muuttaa vallalla olevan yksilöiden vastuuttamisen sijaan. Yhteiskuntaa on kuitenkin mahdollista jälleenrakentaa paremmin monimuotoista ihmiskäsitystä vastaavaksi. Pelkkä vuorovaikutus erilaisten ihmisten ja kulttuurien välillä tukee tutkitusti hyvinvointia ja solidaarisuutta, jos siihen olisi arjessa vähän enemmän aikaa, sopivia pensseleitä ja vaikka Mielikahvilan kaltaisia tiloja. Yhteiskunnallinen tasa-arvo ja inhimillisemmät poliittiset rajanvedot eivät etene kaventamalla kuvaa normaalista, lääkitsemällä ja sopeuttamalla ihmisiä talouden tarpeisiin.

Noora Leppänen

LÄHTEET

Ylä-Anttila, T. (2010). Politiikan paluu: Globalisaatioliike ja julkisuus. Tampere: Vastapaino

McQuiston, L. (2004). Graphic Agitation 2: Social and Political Graphics in the Digital Age. New York: Phaidon Press

Poikkeavuuden hallinta

Länsimaista lääkkeellistymistä on tutkinut ja teoretisoinut mm. Nicolas Rose (Helénin 2011 mukaan), joka nimittää teollistuneita maita psykofarmaseuttisiksi yhteiskunniksi. Tämä tarkoittaa sitä, että valtaosa ihmisistä syö jossain elämänsä vaiheessa jotain keskushermostoon vaikuttavaa lääkeainetta päivittäin tai satunnaisesti pysyäkseen mukana yhteiskunnassa ja hallitakseen ei-toivottuja tunteita tai käyttäytymistä.

Suomalainen yhteiskuntatieteilijä, sosiologi Ilpo Helén on yksi kriittisen yhteiskuntatutkimuksen ja foucaultlaisen biopoliittisen tutkimusperinteen edustajista, joka on tarkastellut kansalaisten hallintaa eri politiikan osa-alueilla. Hän puhuu mielenterveyden psykiatrisen näkökulman leviämisestä ja siitä, kuinka sen ulottaminen kaikille elämän osa-alueille kouluista lähtien on johtanut sellaisen kulttuurin muodostumiseen, jossa koemme tarvetta hallita lähes kaikkea poikkeavaa käyttäytymistä diagnosoimalla ja lääkitsemällä.

Uutena trendinä suosioon ovat nousseet kaikenlaiset oma-apu- ja elämänhallintaoppaat, joiden tavoitteena on saada ihminen itse huolehtimaan omasta jaksamisestaan ja korjaamaan omaa käyttäytymistään väsymisen ja muiden riskien hallitsemiseksi. Politiikka ohjaa Helénin mukaan omalla tavallaan käsitystämme normaalista ja siten myös poikkeavasta ja sijoittaa korjattavan ongelman vain oireileviin ihmisiin. Ideaaliksi ja tavoiteltavaksi normiksi on nostettu nyt 2010-luvulla hallitusten toimesta aktiivinen kansalaisuus. Talouspoliittisesti ei-aktiivisiin kansan osiin kohdistetaan suurimmat leikkaukset, jolloin määritellään myös ihmiselämän yhteiskunnallista arvoa.

 

3

Meemi poimittu facebookin uutisvirrasta, tekijä tuntematon. Viittaa kokoomuksen kansanedustaja Susanna Kosken ja työttömän Anna-Maija Tikkasen käymään dialogiin YLE:n Kuplat -sarjassa.

Julkisessa keskustelussa ja ammattilaisten välisissä puheenvuoroissa yleinen käsitys on se, että ihmiset eivät saa oikea-aikaisesti ja tarpeidensa mukaista apua mielenterveyden häiriöihin. Yhteiskunnalliseksi poliittiseksi ongelmaksi on siten määritelty mielenterveyttä tukevien palveluiden, ennalta ehkäisyn ja asianmukaisen hoidon riittämättömyys. Helénin (2011) mukaan sosiaalipsykiatrista tietoa hyödyntävien ammattilaisten määrä on kuitenkin moninkertaistunut pikkuhiljaa 1960-luvulta lähtien, jolloin tietoisuus psykiatrisista ongelmista ja erityisesti masennuksesta on alkanut levitä kaikenlaisiin yhteiskunnallisiin instituutioihin.

Psykologeja, terapeutteja, erityisopettajia, psykiatrisia sairaanhoitajia ja sosiaalialan ohjaajia toki tarvitaan, mutta hoidon saatavuuden lisääntyminen ei ole ratkaisut yksilöiden mielissä diagnosoituja ongelmia. Hoidon parantunut saatavuus on tietysti lisännyt positiivisella tavalla myös avointa keskustelua mielen tasapainoon vaikuttavista tekijöistä ja vähentänyt todellisiin ongelmiin liittyvää häpeän kokemusta. Tilastollisesta kansanterveyskuvasta ja elämänhallinnan tekniikoita yksilöille markkinoivasta valtamediasta jää silti puuttumaan yksi oleellinen ulottuvuus. Mitä jos päättävässä asemassa istuvat ihmiset käyttävät valtaa, niin että yhteiskunta ei rakennu ihmisiä varten, vaan kilpailukykyä ja talouskasvua varten? Tämä saa meistä useimmat oireilemaan tautiluokitusten mukaisesti ja poikkeavat yksilöt pitää jo lähtökohdiltaan vääristyneestä tavoitteesta käsin sopeuttaa työelämän tarpeisiin. Näin ”normaalin” käsite käy yhä kapeammaksi, jolloin inhimillisistä rajoista luisutaan melko kauas.

Toisaalta ”poikkeavat ja toivottomat” tapaukset on pidettävä hengissä mahdollisimman pienellä kustannuksella ja pidettävä samalla massoista koostuva joukko rauhallisena. Mahdollisen vastarinnan on ainakin hyvä kohdistua johonkin muualle kuin päättävään eliittiin. Keskustelua käydään mediassa paljon myös siitä, minkälaisia rajoja vedetään turvapaikkapolitiikassa. Kysymys kuuluukin: millä tavalla, normista eritavoin poikkeavat ihmiset ovat tervetulleita meidän yhteiskuntaamme?

On toki totta, että poliittisesti yhteisistä asioista päättäminen käy mahdottomaksi, jos mielipiteet sopivista ratkaisuista ovat liian kaukana toisistaan ja erilaiset tavat toimia yhteisessä maailmassa aiheuttavat ristiriitatilanteita. Ilman yhteistä julkista vuoropuhelua emme kuitenkaan voi olla varmoja, miten kaukana erilaisten mielipiteiden ääripäät itseasiassa ovat toisistaan. Mitä kapeammaksi aktiivisen kansalaisen ideaali määrittyy ja mitä enemmän yksilöä vastuutetaan, niin sitä helpommin todennäköisesti syntyy ristiriitoja sinne, missä niitä saattaa pian olla mahdoton ratkaista. Myös odotukset työkaveria, naapuria, omia lapsia ja muita läheisiä kohtaan kasvavat, kun oma suorituslista kasvaa – puhumattakaan siitä tuntemattomasta, kasvottomasta Kela-pummista tai paperittomasta laittomasti maassa oleskelevasta turvapaikanhakijasta…

Noora Leppänen

LÄHDE

Helén, I. toim. (2011). Reformin pirstaleet: Mielenterveyspolitiikka hyvinvointivaltion jälkeen. Tampere: Vastapaino

Tilastollinen todellisuus

Kun oma arjenhallinta alkaa tuntua haastavalta, erilaiset ulkoa tulevat uhkakuvat saavat mielessä tilaa. Joskus kuvat ovat perusteltuja, useimmiten eivät. Muita ihmisiä, milloin työttömiä, milloin turvapaikanhakijoita on kovin helppo syyttää yhteiskunnan epävakaudesta ja siten jopa omalle kohdalle sattuvista hankaluuksista. Hallitsemattomuuden tunne aiheuttaa tiettyyn pisteeseen asti jonkinasteista neuroottista suorittamista, kunnes vaatimusten täyttämisessä epäonnistuessaan toteaa sen turhaksi, lamaantuu, luovuttaa ja jättäytyy jostain pois –  kuulostaako tutulta?

Kiputiloja, surumielisyyttä, unettomuutta, ahdistusta, turhautumista ja vihaa on helppo hallita mm. mielialalääkkeillä. Kun omat voimat loppuvat, nousee mieleen helposti ajatus: minussa jokin on vialla. Seuraava ajatus on varata aika lääkärille. Tilastojen muodostama kuva on melko synkkä, kun puhutaan hyvinvoinnista. Vuonna 2009 Kela on myöntänyt 64 000 ihmiselle sairauspäivärahaa psykiatrisen diagnoosin perusteella ja korvannut psyykelääkkeitä lähes 215 miljoonalla eurolla, joka on jakaantunut yli miljoonan suomalaisen kesken. Aika moni muukin, kuin sairausloman tarpeessa diagnosoitu potilas syö mielen- ja elämänhallintaa helpottavia lääkkeitä. (Helén 2011, 11; KELA; THL.)

Vuonna 2016 luvut ovat olleet edelleen samalla tasolla ja masennuslääkereseptejä on Kelan tilastojen mukaan kirjoitettu suomalaisten lääkäreiden toimesta edelleen yli 2 miljoonaa. Tähän lukuun eivät kuulu vielä mitkään muut keskushermostoon vaikuttavat stimulantit. Vaikka näistä puolet olisi reseptien uusintoja, niin silti edelleen yli miljoona suomalaista kokee vuosittain tarvetta turvautua masennuslääkkeisiin hallitakseen arkea, eli pysyäkseen kiinni normaalissa elämässä. Luvussa ei näy myöskään se ryhmä, joka ei uskalla hakea hankalaan oloon apua. Sairauspoissaolot työssäkäyvillä ovat lisääntyneet Kelan mukaan vuoden 2017 aikana merkittävästi juuri mielenterveyden ongelmien vuoksi. THL:n sotkanetin tilastojen mukaan nuorten työkyvyttömyyseläkkeet ovat kasvussa.

Nooran blogi2

Usein nopea ja helppo ratkaisu on ongelmallisina nähtyjen yksilöiden lääkitseminen tai muu psykiatrinen hoito, vaikka tutkimusten mukaan ne eivät ratkaisekaan varsinaista ongelmaa pysyvästi. Oireet uusiutuvat helposti juuri silloin, kun haasteita kokeneen yksilön pitäisi palata suorittamaan aktiivisen kansalaisen velvollisuuslistaa.

Myös psykoterapiassa käyvien määrä on tuplaantunut 2010-luvun aikana. Osittain tämä on seurausta 2011 voimaan tulleesta lakimuutoksesta, jossa oikeus kuntoutuspsykoterapiaan muodostui lakisääteiseksi harkinnanvaraisuuden sijaan. Huolestuttavaa luvussa on se, kuinka iso osa kokee tarvetta terapialle. Tässä mielessä kansalaisten oikeus saada poikkeavissa tilanteissa apua on onneksi parantunut ja lääkkeettömän hoidon tulokset ovat tutkitusti kestävämpiä. Ketään ei pidä jättää yksin. Terapeuttikaan ei kuitenkaan pysty muuttamaan yhteiskuntaa, johon potilaan pitäisi sopeutua hoidon seurauksena.

Suomen väkiluku ei ole kasvanut samalla vauhdilla kuin mielenterveyteen liittyvien diagnoosien määrä 1960-luvulta lähtien. Tuon ajan psykiatrisen laitoshoidon juuret elävät sitkeässä. Tavoitteena on yhä edelleen kontrolloida poikkeavuutta (Helén 2011). Mielen hallinnan haasteiden lisäksi erilaiset muut henkilökohtaiset riskitekijät koskettavat yhä useampaa. Vuonna 2010, kun aloitin etsivänä nuorisotyöntekijänä, koulutuksen ja työelämän ulkopuolelle jääneitä alle 30-vuotiaita nuoria arvioitiin olevan 48 000. Vuonna 2017 arvioitu luku on jo 69 000 (ME-säätiö).

Avioerot, syöpädiagnoosit, huostaanottojen määrä, neurologisten häiriöiden diagnoosit, keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden kulutus, huumausaineiden ongelmakäyttäjien määrä ja huumekuolemat – kaikki ovat lisääntyneet KELAn ja THL:n tilastojen perusteella. Vaikka talous ja työllisyys ovatkin kääntyneet hallituksen arvioiden mukaan kasvuun, tuntuvat voitot kertyvän jonkun muun kuin tavallisen kansalaisen taskuun, mikä on pääteltävissä leikkauslistoja tarkastelemalla.

Noora Leppänen 

LÄHTEET

Helsingin sanomat (18.3.2018) https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005608944.html

THL tilastot (2018). Haettu 16.5.2018 osoitteesta: https://thl.fi/fi/tilastot/tilastot-aiheittain/paihteet-ja-riippuvuudet/huumeet/paihdehuollon-huumeasiakkaat

THL tilastot (2018). Haettu 16.5.2018 osoitteesta: https://www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=s_Y1tta1zLDWTS2PN7RONQcyDAA=&region=s07MBAA=&year=sy6rsDbV0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.0-SNAPSHOT&buildTimestamp=201802280718

THL tilastot (2018). Haettu 16.5.2018 osoitteesta: https://www.sotkanet.fi/sotkanet/fi/taulukko/?indicator=s3b0izex1jWKNwYA&region=s07MBAA=&year=sy6rsDbR0zUEAA==&gender=t&abs=f&color=f&buildVersion=3.0-SNAPSHOT&buildTimestamp=201802280718

KELA tilastokatsaus (1.2.2018). Haettu 16.5.2018 osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/231801/Kelan_kuntoutuspsykoterapiassa_olevien_maara_on_kaksinkertaistunut_2010-luvulla.pdf?sequence=3

Kuva haettu 16.5.2018 osoitteesta: https://aleksite1.wikispaces.com/

Mielen politiikka ja ongelman asettelu kilpailukyky-yhteiskunnassa

Mistä hyvä elämä ja hyvinvoiva mieli koostuvat? Mitä jos ongelma ei olekaan ihmisten mielissä silloin, kun puhutaan diagnosoimisen, tunnistamisen ja varhaisen puuttumisen tarpeesta? Ehkä ongelma ei olekaan maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kyvyssä sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka maahanmuuttopolitiikkaa kuinka halutaankin korostaa ”työperäisenä” ja turvapaikanhakijoiden käännytys aiheuttaa vastakkainasettelua ihmisten välillä?

Entä jos yhteiskunnan poliittinen johto, vapaat markkinat ja yhteiskunnan rakenteet tuottavat todellisuudesta tarinoita ja kuvia, jotka ylläpitävät sellaisen ihannekansalaisen illuusiota, johon yhä harvempi ihminen yltää tavallisen ihmisen tavallisilla voimilla. Tilastojen mukaan yhä useampi ihminen väsyy suorittaessaan elämäänsä. Yhteiskuntatieteilijöiden näkökulmasta jakaannumme pikkuhiljaa kahteen leiriin – työn ja koulutuksen ulkopuolelle jääviin kielitaidottomiin, työkyvyttömiin, kuntoutujiin, masentuneisiin ja toisaalta siihen yhä pienenevään joukkoon, jonka voimat riittävät aktiivisen kansalaisen velvoitteiden, kuten työssäkäynnin ja kilpailukyvyn vaatimuksiin.

1

Kuva brittiläisen graffititaiteilija Banksyn teoksesta.

Opiskelen tällä hetkellä Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja kokoan Mielikahvilan vapaaehtoisena tähän neljän blogikirjoituksen sarjaan pohdintojani yhteiskuntapolitiikan ja kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen näkökulmasta. Pyrin valottamaan poliittisten valintojen merkitystä yksilön mielen hyvinvoinnille ja sen perustalle, toistemme kunnioittamiselle. Minua kiinnostaa, miten politiikan keinoin vaikutetaan siihen, minkä määrittelemme hyväksi ja tavoittelemisen arvoiseksi elämäksi ja mistä käsin pyrimme korjaamaan kohtaamiamme ongelmia? Politikointia harrastetaan kaikilla yhteiskunnan sektoreilla julkisesta hallinnosta, yksityisiin yrityksiin ja kansalaisyhteiskunnan toimijoihin – eivätkä yksilötkään omine valintoineen ole politikoinnin ulkopuolella.

Yksi tapa vaikuttaa asioihin on kertoa erilaisia tarinoita ja tuottaa tietynlaisia kuvia julkisuuteen toivoen, että ne ohjaavat yksilöiden valintoja ja käyttäytymistä haluttuun suuntaan. Näitä tarinoita ja kuvia tuottavat niin tieteelliset tutkimuksen alat kuin julkisuuden henkilöt, toimittajat, poliitikot, taiteilijat ja yrittäjät markkinoimalla asiaansa omista lähtökohdistaan. Kamppailua käydään siitä, kenen tarinaan ihmiset kulloinkin tarttuvat ja identifioituvat.

Halusin lähteä selvittämään mielenterveyspolitiikan näkökulmia osittain siitä syystä, että huomaan myös itse tavoittelevani ideaalikansalaisen kuvaa pyrkiessäni hallitsemaan omaa jaksamistani ja työkykyäni yhä enemmän erilaisilla lääkkeiksi luokiteltavissa olevilla valmisteilla. Koska minun, pienen lapsen opiskelevan äidin, selkä-hartia-niskavaivat ovat kroonisia, tulehduskipulääkkeet ja keskushermostoon vaikuttavat lihasrelaksantit ovat muodostuneet melko oleelliseksi arjen hallinnan keinoksi. Aika ei vain tunnu riittävän siihen, että saavuttaisin sen ”hyvän elämän” ideaalin, jonka mukaan ehtisin liikkua riittävästi itselleni sopivalla tavalla. Kestoltaan rajalliseen arkeen pitäisi mahduttaa opiskelu, lapsen osittainen kotihoito, kotiruoan valmistus einesten nauttimisen sijaan, raha-asioiden hoito verkossa ja muut verkkoasioinnit päivähoidon sähköisistä palveluista sosiaalisen median seuraamiseen, ystävyyssuhteiden ylläpito, kierrätys, tarpeellinen määrä unta, eettinen tiedostava kuluttaminen jne. Lista on loputon, mutta käytettävissä olevat varat eivät riitä näiden tehtävien teettämiseen muilla.

Huomaan yhä useammin stressihormonien kohoavan siitä, jos lapseni onkin sairaana ja aikatauluja pitää järjestellä uudelleen. ”Normaalin” arjen ja olotilan saavuttamiseen tai ylläpitämiseen tarvitaan hoitoa, joko lääkkeellistä tai muuta tukea ja valmennusta. Uskon, ettei ongelma ei ole minun tai monen muukaan sietokyvyssä, vaan rakenteissa vaikuttava kilpailukykyeetos ajaa meistä jo suurimman osan jaksamisen äärirajoille. Yksilöä vastuutetaan jo ehkä liikaakin?

Mielenterveyden järkkyminen ei ole tilastollisestikaan enää mikään marginaalinen ongelma. Oma itseni mukaan lukien liian moni pyrkii venyttämään jaksamisen rajoja lääkkeillä ja muilla itseapukonsteilla, mikä ei varsinaisesti lisää aikaa tai käytettävissä olevia varoja, puhumattakaan energian lisäämisestä. Vaatimuslista pysyy ennallaan ja kasvaa koko ajan. Masennuksesta on muodostunut normaali tila, jota kutsumme julkisessa keskustelussakin jo kansantaudiksi (Helén 2011).

Noora Leppänen

LÄHDE

Helén, I. toim. (2011). Reformin pirstaleet: Mielenterveyspolitiikka hyvinvointivaltion jälkeen. Tampere: Vastapaino

Haku päällä: sinustako Mielikahvila-hankkeen tekijä?

Mielikahvila-hanke

Tampereen mielenterveysseura ylläpitää matalan kynnyksen kohtaamispaikkaa ja vapaaehtoistyön keskusta Mielikahvilaa yhdessä EHYT ry:n kanssa.  Kohtaamispaikka- ja vapaaehtoistoimintaa kehitetään yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa kolmivuotisessa Mielikahvila-hankkeessa vuonna 2018-2020 kahden projektikoordinaattorin johdolla.

Hankkeen tavoitteena on 1) Luoda mielikahvila- kohtaamispaikkamalli. Vapaaehtoistyön keskus toimii samanaikaisesti myös tasaveroisuutta mielen hyvinvointia, ja osallisuutta tukevana, avoimena kohtaamispaikkana 2) Luoda mielen hyvinvointia ja osallisuutta tukeva monimuotoisen vapaaehtoistyön monistettava malli.

Hankkeen työntekijät

Hankkeen vastaavana työntekijänä toimiva vapaaehtoistyön koordinaattori ja jo työsuhteessa oleva kohtaamispaikkakoordinaattori. Koordinaattorit työskentelevät työparina, mutta heillä on myös omat itsenäiset vastuualueensa. Vapaaehtoistyön koordinaattorin vastuulla on monimuotoisen vapaaehtoistyön kehittäminen ja koordinointi sekä projektin hallinnointi. Kohtaamispaikkakoordinaattorin vastuulla on kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen ja mielikahvilatiimin toiminnan koordinointi.

Haku päällä

Nimike: Vastaava hankekoordinaattori

Tehtävänkuvaus: Vastaa hankekokonaisuuden hallinnosta, taloudesta ja koko hankkeen raportoinnista. Vastaa monimuotoisen vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä, koordinoinnista ja toteutuksesta sekä arvioinnista ja raportoinnista. Osallistuu työparina kohtaamispaikkatoiminnan kehittämiseen. Työsuhteessa Tampereen mielenterveysseuraan.

Osaaminen: Vastaavan hankekoordinaattorin toimeen vaaditaan tehtävään soveltuva vähintään amk-tasoinen tai tätä vastaava koulutus (esim. sosiaali- tai terveydenhuoltoalan tai muu tehtävään soveltuva tutkinto) sekä käytännön kokemusta ihmisten parissa työskentelystä ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä. Monipuolinen järjestötyö edellyttää joustavuutta tarttua erilaisiin tehtäviin, kehittämisvalmiutta ja arviointiosaamista. Innostus hyödyntää digitalisaatiota ja verkkomarkkinointia toiminnan kehittämisessä on tarpeen. Vastaava hankekoordinaattori vastaa hankekokonaisuuden hallinnosta, taloudesta ja koko hankkeen raportoinnista, joten valmius tämän tyyppisten tehtävien hoitamiseen on oltava. Eduksi luetaan markkinointi-, viestintä- ja tietotekninen osaaminen.

Palkka yksityisen sosiaalipalvelualan TES:n mukainen, vastaavan hankekoordinaattorin palkkaluokka G 28.

Työpari: Projektissa työskentelee lisäksi jo palkattu hankekoordinaattorimme Emmi, joka vastaa kohtaamispaikkatoiminnan koordinoinnista, toteutuksesta, arvioinnista ja raportoinnista sekä osallistuu vastaavan hankekoordinaattorin työparina toteutettavan vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen.

Työparina kehitetään vapaaehtoisten rekrytointia ja koulutusta sekä toiminnan tunnetuksi tekemistä. Yhdessä vapaaehtoisten kanssa tehdään jatkuvaa arviointia ja toimintamallin kehittämistä. Mielikahvilatoimintaa on pilotoitu kokeiluhankkeena vuonna 2017.

Lisätietoa: Tutustu hankkeen verkkosivuihin osoitteessa www.mielikahvila.fi ja https://www.facebook.com/mielikahvila/ .

Ehdot: Työ alkaa heti sopimuksen mukaan tai viimeistään 1.4. määräaikaisena 100 % ja päättyy 31.12.2020. Työhön sisältyy myös ilta- ja mahdollisesti viikonlopputyötä. Työssä on 4 kk koeaika.

Hakuaika: 30.1-18.2.2018

Tiedustelut: Sähköpostitse Kaisa Nyberg. Sähköposti: kaisa.nyberg (at) mielikahvila.fi

Täytä hankekoordinaattorin työhakemus TÄÄLLÄ

%d bloggaajaa tykkää tästä: